Kesän lapsi mä oon
Turnausjalkapallo on tunnelmallista. Ympäri vuoden joka suunnasta joka päivä kellon ympäri vyöryvän tuotteen vastapainoksi sillä on antaa yksinkertainen lupaus; tämä loppuu kohta. Kulttuurin kotiläksyyntymisen aikakaudella kuukaudessa alusta loppuun käytävä kilpailu on helpotus. Päivien mittaan toistuvat kisakaupungit ja -stadionit tuovat paikan tuntua televisiojalkapallon yhdenmukaistettuun maailmaan. Tarinat muodostuvat nopeasti ja viikon suonenveto saattaa tehdä keskinkertaisuudesta kuolemattoman. Naisten EM-kisojen finaalilähetyksen aloittaneessa turnauskoosteessa oli aitoa suvivirsitunnelmaa1. Studiossa melkein omasta liikuttumisestaan huvittuneelta vaikuttaneen Hanna Ruohomaan haikeus oli helppoa jakaa. Kuukauteen voi tiivistyä niin paljon.
FIFA:n seurajoukkueiden maailmanmestaruuskilpailu oli turnauksena ruma. Ei niinkään esteettisiltä arvoiltaan, sillä vuoden 1994 MM-kisojen päänäyttämö Rose Bowlin yhdistelmä klassista gladiaattoriareenaa ja kalifornialaista spanish colonial -tyyliä on edelleen, erityisesti 80 000 ihmisen pakkautuessa katsomoihin, spektaakkelimainen näyttämö jalkapallo-ottelulle2 ja Seattlen stadionin ankaran näköisen haukanpesäkatsomon takaa avautuva näkymä kaupungin horisonttiin toi otteluihin avaruusajan tunnelmaa.
Yhtä ylös kuin edellisvuoden Copa Américan peleissä ei kameroiden kanssa oltu kavuttu, mutta jefustadioneilla kamppailuja katseltiin edelleen tavallista korkeammalta; kiinnostava kuriositeetti, kuten myös turnauksessa ensikokeilussa olleet tuomareihin kiinnitetyt kamerat, joissa on potentiaalia parhaaksi uudeksi televisiojalkapallon elementiksi vähintään vuosikymmeneen. Paikoin tapahtumat olivat jopa tunnelmallisia, erityisesti alkulohkon otteluissa, joissa edustivat paikalle sankoin joukoin matkustaneet argentiinalaiset, brasilialaiset ja meksikolaiset. Virallisen pelipallon tähtiraitamauttomuudessakin oli tiettyä kultaisen vessanpöntön charmia3.
Ällötys oli rakenteellisempaa. Ensimmäistä kertaa laajennettuna 32 joukkueen koitoksena järjestetty kilpailu tiivisti näyttävästi monia huippujalkapalloa vuonna 2025 leimaavia piirteitä. Eurooppalaista mediaa seuraamalla turnauksesta sai käsityksen merkityksettömänä rahanahneena puuhasteluna, jossa maailman parhaat retuutettiin rikki pelikelvottomissa sääoloissa jalkapallosta mitään ymmärtämättömien jenkkien sirkushuviksi. Mielettömyys henkilöityi nimensä turnauksen voittajalle jaettavaan pokaaliin kaiverruttaneeseen FIFA:n yhdeksänteen presidenttiin Gianni Infantinoon.
Mies vailla ominaisuuksia
On vaikea arvioida kuinka strategisesti Infantinon valtaannousu tapahtui. Poikamaisen arrivistan piti olla presidenttipelissä mukana vain Michel Platinin varjona tämän pyristellessä irti korruptioskandaalistaan. Haastatteluissa Infantino kertoi jäävänsä lojaaliuden vuoksi kisasta sivuun4, mikäli ranskalainen tekee paluun. Platinia ei kuulunut, joten mies vailla ominaisuuksia vei voiton epämääräisellä korruptionvastaisuutta ja rahanjakoa yhdistäneellä kampanjallaan. Infantinon omien syytteiden kaatuminen ja lämmenneet välit FIFA:n aiemman hallinnon nitistämistä johtaneen FBI:n kanssa saattavat olla vihje taustalla käydystä edistyneemmästä shakista.
Työväenluokkaisille italialaisille vanhemmille kuvankauniissa Brigin kaupungissa Alppien juurella syntyneestä perheen kuopuksesta henkilökuvissa piirtyvä hahmo ei juuri eroa julkisuudessa esiintyvästä mitäänsanomattomuudesta5. Jalkapallo on ainoa kiinnostuksen kohde, jonka kukaan osaa haastatteluissa nimetä, eikä nuori Gianni ollut edes kummoinen pelaaja6. Ei väliä, ei kenkäkauppiaaksi tullakseenkaan tarvitse ensin olla kenkä.
Nousun taustalla ovat juristin pätevyys, monipuolinen kielitaito ja kameleonttimainen kyky muuntautua vaikutusvaltaisten miesten häneltä kulloinkin vaatimaan muottiin. Infantino ei ole ainoastaan valmis puolustamaan despoottia kuin despoottia, vaan tuntuu yhteisen kaupanteon ajaksi melkeinpä imevän ja omaksuvan itseensä näiden eleet ja asenteet. Sydänystävyys Trumpin kanssa huipentui Infantinon nimeä (itse asiassa kahdesti) kantavan pokaalin esittelyyn. Tiffanylta tilattu kimalteleva kiekko avautuu erityisen kultaisen avaimen avulla turnauksen logon ympärillä pyöriväksi telluurioksi.
Sielunmaisemaansa presidentti on avannut yhden surullisenkuuluisan kerran. Qatarin MM-kisojen aattona FIFA järjesti mediatilaisuuden, jossa Infantino yllätti toimittajat lähes tunnin mittaisella puheenvuorolla eurooppalaisesta tekopyhyydestä. Hämmennystä ja huvitusta herätti erityisesti monologin gambiittiavaus, jossa herkistynyt Infantino kertoi tuntevansa tänään itsensä arabiksi, afrikkalaiseksi, homoksi ja vammaiseksi7. Vaikeissa oloissa kasvanut siirtotyöläisten lapsi kertoi, kuinka häntä kiusattiin punaisen tukkansa ja pisamiensa vuoksi. Silloinkaan ei auttanut tapella, syyttää ja solvata, vaan ainoa keino eteenpäin oli osallistua ja luoda uusia yhteyksiä. Täytyy olla mukana pitopöydissä voidakseen muuttaa maailmaa. Tunteikkaan tilaisuuden jälkeen Infantino ei ole juurikaan haastatteluja antanut.
Titaanien taisto
Seurajoukkueiden maailmanmestaruudella on rikkonainen historia8. Nykyisen turnauksen kantamuoto oli Euroopan cupin ja Copa Libertadoresin voittajien kesken kaksiosaisena otteluna ensi kerran vuonna 1960 pelattu Intercontinental cup9. Ensimmäisillä kerroilla kilpailu oli menestys; tasaisia kamppailuita ja täysiä stadioneita. Pian tunteet kuitenkin kiristyivät. Chilen MM-kisojen Santiagon taisteluna tunnettu kisaisäntien ja Italian ottelu halkoi railon eteläamerikkalaisen ja eurooppalaisen jalkapallomaailman välille10, ja Englannin MM-kisoissa kuilu leveni entisestään. Bulgaria ja Portugali potkivat alkulohkossa Pelén pelikyvyttömäksi ja Englannin valmentaja Alf Ramsey ei antanut pelaajiensa vaihtaa paihtoja argentiinalaisten ”eläinten” kanssa brutaalin puolivälierän päätteeksi. Vuoden 1967 Intercontinental cupin ratkaisevassa ottelussa Racingin ja Celticin välillä tuomari ajoi ulos yhteensä kuusi pelaajaa, joista viimeinen, Bertie Auld, tosin jäi kaaoksen keskellä kentälle ja pelasi ottelun loppuun saakka.
Lopullisesti kilpailu kriisiytyi AC Milanin ja Estudiantesin kohdatessa vuonna 1969. Bomboneralla pelattu väkivaltainen toinen osaottelu päättyi absurdiin näytelmään, kun Milanin argentiinalaistaustaisen Néstor Combinin nenä murrettiin kyynärpäällä. Hyökkääjä kannettiin kentältä yltä päältä veren peitossa, vaan ei suinkaan ambulanssin kyytiin. Nuorena Ranskaan muuttanut Combin ei ollut suorittanut pakollista asepalvelusta synnyinmaassaan, ja sotilasdiktatuurin näkökulmasta viimeistään ensimmäisessä osaottelussa tehty maali todisti maanpetturuuden. Combin kaapattiin ottelun jälkeen parkkipaikalta ja vietiin yöksi putkaan, josta vasta presidentti Juan Carlos Onganían mahtikäsky hänet vapautti. MM-kisaisännyyttä hamunneet argentiinalaiset yrittivät ottelun jälkimainingeissa puhdistaa mainettaan jakamalla pitkiä pelikieltoja pahimmille sikailijoille, mutta Intercontinental cupin arvovalta oli jo kärsinyt ratkaisevan kolauksen.
70-luvulla kiinnostus otteluiden ympärillä hiipui Euroopan cupin voittajien kieltäytyessä yksi toisensa jälkeen osallistumasta. Malmön ja paraguaylaisen Olimpian välinen titaanien taisto kuulostaa kyllä komealta, mutta vuoden 1979 finaalin Ruotsissa pelattuun ensimmäiseen osaan saapui katsojia alle 5000.
Rahahanat aukesivat uudestaan 80-luvulla Toyotan ryhtyessä kilpailun sponsoriksi. Voittaja ratkaistiin nyt yhdellä Tokiossa pelatulla ottelulla, johon maanosien mestarit sidottiin sopimusteknisesti osallistumaan. Panostukset televisiointiin ja palkintoihin muuttivat väkivaltaiset väännöt viihdespektaakkeliksi, jossa Zicon ja Platinin kaltaiset supertähdet pääsivät loistamaan11. Euroopan seurajalkapallon sekavan 80-luvun aikana eteläamerikkalaiset dominoivat pelejä, mutta viimeistään Bosman-säännön ja uusien televisiosopimusten myötä rahavirrat moninkertaistuivat ja valtikka siirtyi vanhan vallan hyppysiin. 90-luvun lopulle tultaessa eurooppalaiset osapuolet olivat jo selviä ennakkosuosikkeja otteluiden voittajiksi.
FIFA saapui apajalle vuosituhannen vaihteessa järjestämällä kilpailevan seurajoukkueiden maailmanmestaruuskilpailun, johon houkuteltiin osallistujia kaikista maanosaliitoista. UEFA:n paikan kisassa otti Manchester United, josta tuli samalla aikataulusotkujen vuoksi FA cupin historian ensimmäinen mestaruuden puolustamisesta luopunut joukkue. MM-kisojen isännyyttä hamunnut Englannin jalkapalloliitto toivoi uhrauksen tuovan karnevaalin kotiin12. Sekavien jatkosuunnitelmien murennuttua kilpailut yhdistettiin vuonna 2005, FIFA tunnusti Intercontinental cupin aiemmat voittajat maailmanmestareiksi ja turnaus järjestettiin vuosittain Japanissa (ja myöhemmin muissa neutraaleissa kohteissa).
Harvaan satamaan
Eurooppalaisessa jalkapallossa samoille vuosille ajoittuu oligarkkiaikakauden ylikierroksille viemä pääomien kasautuminen. Miljardöörien (ja valtioiden) aloittaessa uuden harrastuksen, televisiosopimusten paisuessa ja pelaajavirtojen kiihtyessä resurssit ajelehtivat yhä voimakkaammin muutamaan satamaan. Havainnollistavana esimerkkinä voidaan tarkastella Mestarien liigan menestyjiä13. Lohkovaihevuosien ensimmäisenä kymmenenä kautena kahdeksan parhaan joukossa vieraili 41 joukkuetta 17 maasta. Seuraavien kymmenen kauden aikana mukaan mahtui enää 28 joukkuetta 11 maasta. Välillä 2013-2022 joukkoon kipusi vielä 26 seuraa, mutta edustettuja maita jäljellä oli enää 8. Ensimmäisessä tarkastelujaksossa kaksi joukkuetta pusersi mukaan kuudesti (Manchester United ja Real Madrid). Toisessa jaksossa Barcelona ylsi puolivälieriin seitsemästi. Viimeisellä kymmenvuotiskaudella Bayern München oli mukana jo yhdeksän kertaa (jonka lisäksi Real Madrid ja Barcelona kahdeksasti).
Mestarien liigan voitosta tosissaan pelaaville muutamalle ökyseuralle seurajoukkueiden maailmanmestaruuden voittamisesta onkin tullut rahanarvoinen rutiinisuoritus. Turnauksessa kohdatut joukkueet vastaavat taloudeltaan keskisuuria eurooppalaisia seuroja, joten ottelut eivät juurikaan eroa jokaviikkoisista osasunojen, evertonien ja dinamozagrebien jyräämisistä. Edellisen tappion eurooppalaiset ovat kärsineet turnauksessa vuonna 2012, kun onnekkaasti Mestarien liigan voittanut keskinkertainen Chelsea törmäsi Titen valmentaman Corinthiansin ovelaan keskikentän prässiansaan. Rikkonainen tempo ja keskialueen vääntö sopivat työteliäälle brasilialaisjoukkueelle ja ilkeälle Paolo Guerrero – Emerson Sheik -hyökkäysduolle. Mitään läpihuutojuttuja finaalit harvoin ovat muutenkaan olleet, mutta pelien kuva on muistuttanut yleensä enemmän sarjapelien käsipalloasetelmaa kuin taistelua maailman herruudesta. Harva odotti muuta kesän kisoiltakaan.
Asetelmista huolimatta Euroopan ulkopuolisen jalkapallon tarkkailijat tiesivät, että muun maailman kampeaminen turnauksesta ei tapahtuisi taistelutta. Seurajoukkueiden maailmanmestaruudesta pelaaminen ei ole hävittänyt hohtoaan Etelä-Amerikassa, Aasiassa ja Afrikassa. Turnauksessa menestyneet joukkueet ovat saaneet vuosien mittaan tarunhohtoisen maineen. Kannatuslaulujen konossöörit tietävät, että katsomoiden kauneimmissa virsissä viitataan usein menestykseen kilpailussa korkeimpana euforian hetkenä14. Tahdosta ja tunteesta menestys ei jäisi kiinni. Edellä mainitusta 2012 finaalistakin monelle jäi mieleen, kuinka Chelsean pelaajia tappio ei juurikaan tuntunut hetkauttavan, lukuun ottamatta vuolaasti loppuvihellyksen jälkeen kentällä vollottanutta brasilialaista David Luizia15.
Mikä Mestarien liiga?
Kellot kilkattivat jo ensimmäisellä kierroksella Palmeirasin, Boca Juniorsin, Monterreyn, Fluminensen ja Al-Hilalin yltäessä tasapeleihin eurooppalaisia joukkueita vastaan, mutta varsinaisesti riemu repesi Botafogon kaataessa keväällä ylivoimaiseen Mestarien liigan voittoon marssineen PSG:n. Riolaiset puolustivat syvällä omalla alueellaan, antoivat kolossimaisen toppariparinsa siivota maalinedustaa ja kyttäsivät vastustajan linjan taakse avautuvaa tilaa. Puolustuksessa pelotteena toimivat arvaamattoman Alexander Barbosan turnajaistyyliset rynnistykset peitsi tanassa päin pariisilaisia, hyökkäyksessä taas väkivahvan ja kimmoisan Igor Jesusin ilmassa voittamat kaksinkamppailut.
Montaakaan maalipaikkaa ottelussa ei auennut, mutta kerran Igor Jesus onnistui irtaantumaan vartijoistaan ja kimmottamaan pallon verkon perukoille. Se riitti 1-0 -voittoon. Jos Botafogon matkassa olikin hieman tuuria, vastasi Flamengon seuraavana päivänä ottama komea voitto Chelseasta täysin pelitapahtumia. Mikä ihmeen Mestarien liiga?
Muutokseen ei Euroopassa ole kiinnitetty paljoakaan huomiota (osin johtuen arabijoukkueiden radikaalimmasta transformaatiosta), mutta brasilialainen seurajalkapallo on nousukierteessä. On ehkä kuvaavaa, että aiheeseen törmää todennäköisimmin seuraamalla talouslehdistöä16. Pääomasijoittajat ovat kolkuttaneet ovella ainakin Brasilian MM-kisoista saakka, mutta vasta vuonna 2021 voimaan tullut laki, joka vauhdittaa mojovilla veroeduilla seurojen muuntamista voittoa tavoittelemattomista yhteisöistä yrityksiksi, on avannut portit sepposen selälleen.
Ensimmäisten joukossa mahdollisuuteen tarttui juuri Botafogon konkurssikuilun partaalta mantereen mestariksi vienyt amerikkalainen teknologiamonimiljonääri John Textor ja vanavedessä yksityiseen omistukseen siirtyneet seurat lisääntyvät nopeasti. Urheilullinen menestys on jo kiistatonta: kuusi viimeisintä Libertadoresin voittajaa ovat brasilialaisia. Jos sama toistuu tänä vuonna, nousevat brasilialaiset joukkueet voittojen määrässä vihdoin tasoihin argentiinalaisten kanssa. Seuraavana agendalla on pääsarjan oikeuksien kaappaaminen kansalliselta liitolta seurojen haltuun. Ordem e Progresso.
Flamengo Até Morrer
Muut etenivät turnauksessa pidemmälle, mutta vahvimman näytön brasilialaisesta osaamisesta antoi Filipe Luisin luotsaama Flamengo. Kansainvälisesti kokenut ja pelottomasti vahvuuksillaan pelannut ryhmä haastoi vastustajansa reagoimaan omaan tyyliinsä. Avainroolissa oli keskialueen rauhallinen ja pallovarma kolmio, johtajanaan yksi sukupolvensa älykkäimmistä pelaajista, Euroopan mestari ja Mestarien liigan voittaja Jorginho, jonka vierellä kaksinkamppailuvoimaa keskikentälle toi chileläinen Erick Pulgar. Triangelin täydensi kymppipaikan uruguaylainen taikuri Giorgian de Arrascaeta, jonka kyky juosta pallo jalassaan, imeä vastustajia itseensä kiinni ja löytää silti tilaa puhkovalle syötölle tuo mieleen kymppipaikan kultaiset vuodet. Kolmion sisälle seiniä kolmannelle tekemään säntäilivät laitahyökkääjät Luiz Araujo ja Gerson.
Flamengo pelasi palloa kolmikolle äärimmäisen niukkoihin tiloihin, houkutellen vastustajiaan ylimiehittämään keskisektoria ja prässäämään vaarallisiin väleihin ahtautuneita punamustia. Tilan käydessä keskustassa yhä pienemmäksi virittyi laidoille ansa. Yhtäkkiä yllättävät ja nopeat syöttökombinaatiot veivätkin pallon sivuille jääneisiin aukkoihin, jonne nelistivät leveyttä pitäneet laitapuolustajat ja laajalla säteellä kärjessä töitä tehnyt Gonzalo Plata.
Chelsealla tuntui alkulohkon avainkamppailussa olevan vaikeuksia päättää, kuinka tiukasti keskustassa uskaltaisi iskeä kiinni. Lontoolaiset menivät Pedro Neton vastaiskumaalilla aikaiseen johtoon Flamengon puolustuksen törmäillessä toisiinsa, mutta eivät tuntuneet missään vaiheessa saavan peliä kontrolliin. Toisella puoliajalla paine palkittiin, kun kokeneet ketut Bruno Henrique ja Danilo nikkasivat vuorollaan keskityspallot verkon perukoille. Nicolas Jacksonin typerän punaisen kortin jälkeen Chelsea ei kyennyt kokoamaan rivejään. Viimeisenä niittinä Mengãon vaihtomiehet niputtivat väsyneen Cucurellan laidalla ja ensimmäistä isoa peliään edustusjoukkueen paidassa pelannut Wallace Yan viimeisteli 3-1 -voittolukemat.
On epäilemättä totta, että kentät olivat hitaita ja kuivia, keskipäivän auringonpaahde teki pelaamisesta sietämätöntä ja turnauksen sijoittuminen pitkän eurooppalaisen sarjakauden loppuun suosi keskellä omaa sesonkiaan olleita eteläamerikkalaisia. Hieman huvittavalta tulosten vähättely silti tuntui resurssieron huomioiden, varsinkin kun brasilialaiset ovat yleensä osallistuneet turnaukseen oman kautensa päättymisen jälkeen.
Alun takeltelun jälkeen Euroopan kirkkain kärki löysi teränsä. Flamengolle seinä tuli vastaan Bayern Münchenin muodossa, joskin vasta tiukan taistelun päätteeksi. Saksalaiset olivat ottaneet opiksi Chelsean virheistä ja iskivät heti pelin alussa rajulla prässillä kiinni keskikentän kolmioon. Pari verkkaisesti ja pehmeästi pelattua tilannetta, tyly tulos: 2-0 Bayernille kymmenen minuutin jälkeen. Hiljalleen Filipe Luisin koneisto löysi kuitenkin rytminsä ja pääsi läpäisemään keskikentän komeilla yhden kosketuksen syöttösarjoilla. Kahdesti Flamengo nousi maalin päähän, mutta lopulta yksi pallonmenetys liikaa keskustan kapeikossa ja Harry Kanen täydellinen viimeistely päättivät pyristelyn.
Ruma ankanpoikanen
Kisojen tärkein joukkue oli silti saudiarabialainen Al-Hilal. Turnausta tuskin olisi edes pelattu ilman sitä17. Infantinolla oli vielä viime vuoden lopussa vaikeuksia löytää kiinnostuneita ostajia kilpailun tv-oikeuksille. Pelastajaksi saapui joulukuussa DAZN, oligarkki Len Blavatnikin perustama ”urheilun Netflix”, joka tarjosi sileät miljardi dollaria mahdollisuudesta näyttää ottelut ilmaiseksi. Summa siirtyi sellaisenaan turnauksen palkintopotiksi, joka tarkoitti, että alkulohkosta ulos pullahtaneetkin vaurastuivat lähes kymmenellä miljoonalla18 ja finalistien tienestit ylittivät 100 miljoonaa. Sattumalta muutamaa viikkoa julkistuksen jälkeen Saudi-Arabian valtiollisen sijoitusrahaston urheilujaosto ilmoitti (oletettavasti diilin erinomaisuuden aistittuaan) maksaneensa tutun kuuloiset miljardi dollaria noin viiden prosentin osuudesta DAZN:ia. Infantinon diplomatia oli palkittu ja turnausten rumasta ankanpoikasesta oli kasvanut seurajoukkuefutiksen korea joutsen. Viikkoa myöhemmin Saudi-Arabian vahvistettiin voittaneen kisan vuoden 2034 MM-kilpailun isännöimisestä.
Saudien jalkapallomaailman valloituksen tähänastinen saldo on kaksijakoinen19. Vaikutusvaltaa ja nimekkäitä pelaajia monarkia on onnistunut haalimaan, mutta lopullinen läpimurto kansainväliseen tietoisuuteen odottaa vielä toteutumistaan. Qatarin täytettyä viimeinenkin rasti omaan ruudukkoonsa PSG:n Mestarien liigan pokaalin muodossa, on saudeilla painetta osoittaa pikkuveljilleen paikkansa arabimaailman hierarkiassa. Al-Hilalin erinomainen turnaus ja pilkuilla ottama yllätysvoitto Abu Dhabin Manchester Citystä oli hyvä alku, mutta nälkä kasvaa. Kilven kiillottaminen turisteja varten ei riitä, vaan projektin päämääränä on luoda aidosti yksi maailman parhaista jalkapallosarjoista.
Tavoite ei ole mahdoton. Lukuunottamatta kilpailun televisiotuloista ympäri maailman ylivoimaisesti voittanutta Valioliigaa ja vankkojen sisämarkkinoiden kannattelemaa Bundesliigaa Euroopan perinteiset suursarjat ovat olleet taloudellisissa vaikeuksissa viimeistään koronapandemiasta alkaen. Kylmällä käteisellä neljän ”valtionseuran” kanssa on vaikeaa kilpailla. UEFA:n jäsenten mutinoissa pelaajien vaellusta kohti Kaabaa on verrattu Kiinan vuosikymmenen takaiseen futisbuumiin, joka päättyi vähin äänin kiinteistökuplan puhjettua ja saavutusten kuivuttua kasaan Guangzhou Evergranden kahden Mestarien liigan voiton jälkeen20.
Kuningasperheen taskut ovat kuitenkin huomattavasti syvemmät kuin kiinalaisten rakennus- ja elektroniikkayritysten, jonka lisäksi jalkapallokulttuurin kukkakedon puhkeamista ei tarvitse aloittaa autiosta aavikosta. Saudit pitävät jalkapallosta valmiiksi ja ovat siinä verrattain hyviä. Tarina jäi missatun rangaistuspotkun ja epäonnisen Puola-tappion vuoksi tyngäksi, mutta kuningaskunta oli yksi Qatarin MM-kisojen yllättäjistä. Vaikka avauskierroksen voitto Argentiinasta jäikin historiaan lähinnä tilastokummajaisena, kertoi se myös lahjakkaasta pelaajasukupolvesta. Al-Hilalin tulokset kesän kilpailussa perustuivat huippuvahvistuksiin, mutta verrattuna avauskokoonpanossaan pyöreät nolla englantilaista kentälle juoksuttaneeseen Manchester Cityyn se oli melkeinpä luomutuote (3 saudiarabialaista avauksessa, jonka lisäksi 5 vaihdosta kentälle).
England expects
PSG:n ja Bayernin korkeajännitenäytelmä puolivälierissä tuntui kilpailun huipentumalta, kun taas Chelsean tie finaaliin vaikutti onnenkantamoiselta. Kaavio oli kiistatta ollut Chelsealle suosiollinen ja siten tulokset helppo sivuuttaa. Jatkopeleissään lontoolaiset kostivat Flamengo-tappion pudottamalla Brasilian kaksi muuta toivoa Palmeirasin ja Fluminensen. Finaalissa väsyneen oloinen PSG ei enää kyennyt pitämään yllä aggressiivista prässiään ja Chelsean repivät pystyjuoksut pakottivat pariisilaisten puolustuslinjan putoamaan astetta alemmaksi. Linjojen väliin avautui tilaa. Enempää Cole Palmer ei tarvinnut.
Englantilaisten jalkapalloilijoiden edeltävä sukupolvi oli raskasluinen, liikkui kentäällä raskaasti, puristi hampaansa yhteen laukoessaan raskaasti ja otti putoamisen arvoturnauksesta raskaasti. Gerrard, Lampard, Scholes ja Rooney juoksivat läpi harmaan kiven ja potkaisivat kovaa ja ylös. Cole Palmer on höyhenen kevyt. Hän livahtaa karkuun vastustajalta. Hän harvoin edes laukoo, ei sitä laukomiseksi voi kutsua, vaan pikemminkin liu’uttaa pallon maalivahdin ohi. Olkapäillä eivät vaikuta painavan kansakunnan odotukset.
Palmerista on julkisuudessa luotu kuvaa hellyyttävänä luonnonlapsena, jolle kaikki paitsi jalkapallosta saatu nautinto on toissijaista. Aivan kuten Bellinghameillakin, työväenluokkaisen perheen isä oli alasarjojen maalitykki ja kipinä peliin syttyi lapsena kuoppaisten kenttien laidalla. Taustalla on jopa kaunis pieni perhesaaga, jossa osana Windrush-sukupolvea pienestä Saint Kitts ja Nevisin saarivaltiosta maahan saapuneen suvun vesa kasvaa kansallissankariksi.
Kaksi dollylammas-viimeistelyä kymmenen minuutin sisään rangaistusalueen rajalta ja puolustuksen halkaissut läpisyöttö João Pedron 3-0 -osumaan tekivät selvää jälkeä PSG:stä. Finaalin arvoinen show, joka tuntui jo esipuheelta ensi kesän MM-kisoihin. Palmer on täydellinen turnauspelaaja, joka kevyen ja kauniin kesähetken ajaksi pysäyttää maailman. Tavaramerkkituuletuskin valmiina hesacupissa matkittavaksi.
Infantino julisti turnauksen käynnistäneen seurajalkapallon ”kultaisen aikakauden”21. Voittoa juhli Chelsea, sama seura, joka aloitti oligarkkiaikakauden 20 vuotta sitten. Koko seura oli vielä hetki sitten konkurssin partaalla, kun Putinin sodan myötä pakotelistalle päässyt Roman Abramovitš joutui pakkomyymään leikkipuistonsa22. Nyt omistajina häärii yhdysvaltalainen sijoittajaryhmä, jonka johdolla Chelsea on kiihdyttänyt entisestään rahan käyttöä siirtomarkkinoilla. Yhteensä viimeisten viiden vuoden aikana siirtoihin on kulunut noin 2 miljardia euroa23. Jossain tämän keskellä on Cole Palmer edustamassa kaikkea jalkapallossa kaunista. Siunattu kesän lapsi.
Tässä auttoi, että viime kesän EM-kisojen koostevideoiden masentavat tekoälyhumpat oli osittain korvattu popmusiikilla. Laadukkaat kotimaiset uutiset ja kulttuurituotannot ovat ihan tärkeää saada mahtumaan budjettiin, mutta kyllä maalikoosteissa pitää soida Rihanna ja Pitbull.
Sääli, että ensi vuoden MM-kisoissa länsirannikon pelit on viety uudemmille areenoille.
MM-kisojen pelipallosta vuodetut kuvat näyttävät harmillisesti hillityltä lentopalloversiolta aiheesta, joskin kuiskaukset tetraedrimuodosta saavat tietysti kaikkien Jabulanin ystävien kädet hikoamaan https://www.scientificamerican.com/article/the-surprising-math-and-physics-behind-the-2026-trionda-world-cup-soccer-ball/
Olemassa olevan todistusaineiston perusteella tilanne ei ole muuttunut: https://www.tiktok.com/@metrosportuk/video/7512795995067927830
Koko tilaisuus ja transkriptio FIFAn sivuilla: https://inside.fifa.com/organisation/president/news/president-infantino-urges-world-to-unite-ahead-of-fifa-world-cup-tm-kick-off
Käytän tässä englanninkielistä nimeä erottaakseni turnauksen myöhemmästä versiosta. Suomalaisessa mediassa otteluista on yleensä käsittääkseni käytetty yhtenäistä nimitystä ”seurajoukkueiden maailmanmestaruus”.
Videomateriaali on näkemisen arvoinen pelkästään David Colemanin alkujuonnonkin vuoksi: https://youtu.be/T5jVMSlpZhg?feature=shared
Maistiaiseksi suosittelen vilkaisemaan vuoden 1982 ottelun intron: https://youtu.be/I6OIoU25o14?feature=shared
Epäilen tulevan Simpsonit-käsikirjoittaja John Swartzwelderin istuneen televisionsa ääressä lähetystä seuraamassa. Huomionarvoista lähetyksessä on lisäksi itse ottelun äänimaisema, joka saa Etelä-Afrikan MM-kisojen vuvuzelavallin tuntumaan lempeältä henkäykseltä. Kannattajatorvien japaninkielisen wikipedia-artikkelin kääntäminen on miellyttävä pieni sosiologinen sivuaskel https://ja.wikipedia.org/wiki/%E3%83%81%E3%82%A2%E3%83%9B%E3%83%BC%E3%83%B3
Ei toiminut. Ehkä muutama gaalatilaisuus enemmän (tai vähemmän) olisi tuonut toivotun tuloksen https://www.dw.com/en/german-football-bosses-fined-over-2006-world-cup-scandal/a-73032428
Turnauksen 90-luvun aikana muuttuneet säännöt tarkoittavat, että urheilullisen vahvuuden keskittymisestä luvut eivät välttämättä suoraan kerro (joskin kysymysmerkki ei ole varmastikaan muutoksen suunta, vaan suuruus). Paremmin ne kuvaavat pelin kulttuurista keskittymistä. Huippujalkapallon muuttumisesta epätasaisemmaksi on paljon akateemista kirjallisuutta, ks. esim. Ramchandani et al. (2023): https://doi.org/10.1080/14660970.2023.2194512 ja Basini et al. (2023): https://doi.org/10.1093/jrsssa/qnad007
Ks. esim. Raja Casablanca: https://youtu.be/fHh3ymBHvXw?si=byIylzTEv043ELA8 ja Flamengo: https://youtu.be/A8IgwDSE19A?si=xlCn3_LXxNq-bFTc
Ks. erityisesti Financial Timesin kattavat reportaasit: https://www.ft.com/content/eea1962a-ae17-4d92-9fe8-d5407c17f2a6, mutta myös esim. Economist: https://www.economist.com/the-americas/2024/12/05/brazilian-football-looks-like-the-next-premier-league
Tarina on kerrottu monessa yhteydessä, esim. https://www.theguardian.com/football/2025/jun/12/uncontested-dazns-1bn-story-reveals-why-the-club-world-cup-is-really-here
Summat riippuivat osin maanosaliittojen tekemistä diileistä, joten huikeasta Boca Juniors -tasapelistään huolimatta uusiseelantilainen Auckland City tienasi ”vain” vajaat viisi miljoonaa ja kaikki pelinsä hävinnyt Seattle Sounders lähes kymmenen. Tarkempi syynäys esim.: https://footballbenchmark.com/w/fifa-club-world-cup-2025-breaking-down-the-billion-dollar-prize-money-and-its-impact-on-clubs
Valtavista siirtosummista, Newcastlen omistuksesta ja MM-kisojen ostamisesta on kirjoitettu paljon. Laajempia näkökulmia esim. Blizzardin numerossa 56 ja Miguel Delaneyn erinomaisessa States of Playssa.
Ks. esim. Mikko Knuuttilan mainio Suuri harppaus huipulle.
Ks. https://inside.fifa.com/organisation/president/news/club-world-cup-2025-golden-era-football-gianni-infantino
Monet toimittajat ovat vihjanneet katastrofin olleen lähempänä kuin julkisuudessa on annettu ymmrätää. Ensimmäisen kirjattu versio tarinasta julkaistiin kesällä, Nick Purewallin Sanctioned.